torstai 13. marraskuuta 2008
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Päivä ilman harjoituksia alkaa tuntua jo epänormaalilta. Olen onnellinen siitä, että lähdin tähän projektiin mukaan. Ensikertalaisuudesta teatterin saralla ei ole ollut mitään haittaa ja olen tuntenut kuuluvani joukkoon. Harjoituksiin on kuulunut paljon istuskelua teekupponen kädessä, löhöilyä, sähellystä, koskettavia hetkiä, naurun remakoita ja kaikkea muuta. On ollut todella kiintoisaa ja ihanaa tutustua niin monenlaisiin ihmisiin. Olen saanut juuri sitä mitä lähdin hakemaan, vaikken sitä missään vaiheessa ole osannut määritelläkään. Vaikeaselkoista ehkä juu, mutta minkäs teet.
Nyt on sitten alkanut tosiaan esityksen kasaan kurominen. Aiheita ja huoneita kerrataan ja kehitetään, kaikenmoisia miksauksia kokeillaan. Joistakin syntyy jotain aivan upeaa, joistakin lähinnä koomista kevennystä :D On huisia ajatella, että ensi-iltaan on vain kolme viikkoa. Tuntuu kuin muukalaiset olisivat tulossa vierailemaan valtaamaamme taloon. Tästä touhusta tulee epäilemättä entistäkin kiintoisampaa. Haluan antaa katsojille kokemuksen sekä yksin että yhdessä.
Sunnuntai-vireistä tekstiä teille tarjosi:
Leena

perjantai 7. marraskuuta 2008
torstai 6. marraskuuta 2008
tiistai 4. marraskuuta 2008
maanantai 3. marraskuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
torstai 23. lokakuuta 2008
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)